Väliaikainen sairaala Camp Funstonissa, Kansasissa Yhdysvalloissa noin vuonna 1918.
"Espanjantautia" eli influenssaa varten perustettu väliaikainen sotilassairaala Camp Funstonissa, Kansasissa. Tauti tappoi miljoonia ihmisiä vuosina 1918-1920. Kuva: Wikimedia Commons

Hyödyttömäksi jäänyt elämän koreus

Tarttuuko ihmiskunta koronapandemian tarjoamaan mahdollisuuteen muuttaa suuntaansa?

Tammikuussa hankin sattumalta Albert Camus’n Ruton. En vielä tuolloin aavistanut, kuinka ajankohtaiseksi hankinta osoittautuu. Koronaviruksen leviämisen aikana Rutosta on tullut suosittu teos, ja viime viikkoina epidemioiden kulun samankaltaisuutta on analysoitu eri kirjoituksissa kyllästymiseen asti. Ja hämmentävää se onkin. Aivan kuten nyt, Rutossakin ihmiset haluavat päästä pois suljetusta kaupungista, kaipaavat läheisiään ja kärsivät epätietoisuudesta epidemian keston suhteen.

Yksi kohtaus kirjasta jäi mieleeni erityisesti. Ruton jo vallattua kaupungin ihmiset etsivät huvituksia ja käyttävät rahaa pitäen epätoivoisesti kiinni siitä elämästä, mikä on heille tuttua. Rikkaat ihmiset käyvät oopperassa katsomassa Gluckin Orfeusta. Esiintyjät ovat jääneet ruton vangiksi yhdessä kaupunkilaisten kanssa, joten he esittävät samaa kappaletta viikosta toiseen. Esitykset päättyvät vasta siihen, kun pääosan esittäjä kuolee lavalle yleisön silmien edessä. Järkyttynyt yleisö pakenee.

Camus kirjoittaa: ”Cottard ja Tarrou… saivat katseltavakseen silloista elämäänsä hyvin kuvaavan näkymän: näyttämöllä rutto vääristyneeseen asentoon jähmettyneen ilveilijän hahmossa ja salissa kasapäin punaisille nojatuoleille unohtuneita pitsejä ja viuhkoja kertomassa hyödyttömäksi jääneestä elämän koreudesta.”

Sanoma on selvä: lopulta rutto lävistää koko yhteiskunnan eikä kukaan ole siltä turvassa. Vaikka rutto katoaa kaupungista, teoksen lopussa lausutut sanat ovat pahaenteiset: ”Ruttobasilli ei kuole eikä häviä milloinkaan”. Camus’n ruton voidaan tulkita edustavan mitä tahansa ihmiskuntaan kohdistuvaa uhkaa, ja tarinalla on tärkeä opetus. Vain yhteistyöllä voimme selviytyä.

Camus kertoo kirjassaan epidemian kulusta yksittäisessä kaupungissa. Koko maapallon toimiessa viruksen temmellyskenttänä tilanne on mutkikkaampi. Milloin voidaan sanoa pandemian olevan ohi? Tuleeko se koskaan olemaan ohi vai täytyykö meidän oppia elämään uuden viruksen kanssa? Onko ylipäänsä mahdollista siirtyä pandemian jälkeiseen aikaan ja jatkaa elämää samanlaisena kuin ennen pandemiaa? Virukset myös muuntuvat, joten vanha tai ennestään tuntematon virus saattaa milloin tahansa levitä vaarallisena keskuuteemme.

Mihin muuhun emme ole osanneet varautua?

Menossa oleva pandemia ei ole yksittäinen tapahtuma, jolla on alku ja loppu, vaan osa ihmiskunnan, meidän kaikkien, tarinaa. Enää emme voi ummistaa silmiämme ja sanoa, että kyseessä on jonkun toisen ongelma.

Tiedemiehet varoittavat, että mitä enemmän elinympäristömme köyhtyy ja mitä enemmän joudumme kosketuksiin villieläinten kanssa, sitä todennäköisemmin ilmaantuu viruksia, jotka pystyvät siirtymään lajien välillä eläimestä ihmiseen. Esimerkiksi Alastair Gee ja Dani Anguiano käsittelevät tätä ja muita ihmisten toiminnan aiheuttamia hallitsemattomia uhkia 5.5. 2020 The Guardianissa julkaistussa artikkelissaan.

Jos emme ala ottaa ainoan elinympäristömme suojelua vakavasti vaan tietoisesti kiihdytämme ilmastonmuutosta ja lajikatoa, altistamme itsemme uhille, joita emme välttämättä osaa vielä edes aavistaa. Pandemiasta on varoitettu pitkään ja sen mahdollisuus on ollut tiedossa. Silti tuntuu, että ihmiskunta yllätettiin housut kintuissa. Tällä hetkellä emme osaa sanoa varmaksi edes sitä, missä tilanteessa olemme Covid-19 -viruksen suhteen kuukauden päästä. Nyt kysymys kuuluukin, mihin muuhun emme ole osanneet varautua?

Klassiseen tarinarakenteeseen kuuluu käännekohta, point of no return, jonka jälkeen päähenkilön elämä ei enää ole entisellään ja josta eteenpäin tarinan loppuosa on yritystä ratkaista kyseinen tilanne. Se on hetki, jolloin Titanic osuu jäävuoreen tai Frodo ymmärtää, että mahtisormuksen tuhoaminen on hänen tehtävänsä.

Emme vielä tiedä, tuleeko nykyisestä pandemiasta se hetki, se käännekohta, jolloin tarinan päähenkilö, ihmiskunta, kokoaa rivinsä, ottaa opikseen ja päättää yhdessä toimia toisin. Vai yritämmekö paeta takaisin vanhaan elämäämme, kunnes ”rutto” saapuu jälleen keskuuteemme ja pakottaa meidät kohtaamaan tilanteen juuri sellaisena kuin se on. Vaarallisena ja kenties peruuttamattomana.

Maarit Oksanen

Maarit on Tarinavalimo-yrittäjä, valimon päivittäisen toiminnan pyörittäjä ja ennen kaikkea luova kirjoittaja, joka osaa kiteyttää olennaisen vähän sekavammastakin vyyhdestä.

info@tarinavalimo.fi

Tarinavalimo, Y-tunnus 2947048-7