Perinteinen maanviljelijäperhe
Politiikan puheissa ei tulisi vain kieriskellä nostalgiassa ja muistella mennyttä maailmaa. Kuva: Wikimedia Commons

Reppupuhe oli tavallisuuden ylistys

Kiinnostavat poliittiset puheet käyvät Suomessa harvinaisiksi - ja se on meidän kaikkien ongelma.

Keskustan ylimääräinen puoluekokous pidettiin pari viikkoa sitten. Siellä puolueen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin elinkeinoministeri Katri Kulmuni.

Yksi puolueiden puheenjohtajavalintojen rituaaliin kiinteästi kuuluva osa on ehdokaspuheet ennen äänestystä. Vuosikymmenten varrella nämä puheet ovat sekä sementoineet ennakkosuosikkien voittoja että nostaneet haastajien osakkeita.

Puheilla on todellakin väliä, sillä niillä paitsi voitetaan äänestyksiä, niissä käytetyillä sanoilla myös rakennetaan maailmaa.

Tällä kertaa yleinen arvio taisi olla, että toisen puheenjohtajaehdokkaan Antti Kaikkosen puhe oli kaksikon puheista parempi, mutta kuten nyt tiedämme, se ei riittänyt äänestyksen voittoon.

Kaikkosen ”reppupuhe” keräsi tuoreeltaan kosolti kehuja ja kiitosta mm. Twitterissä.

Esimerkiksi puhetaidon ja retoriikan kouluttaja ja asiantuntija Antti Mustakallio analysoi puhetta ansiokkaasti omasta näkökulmastaan ja perustelee tässä tekstissä monipuolisesti, miksi se oli hänen mielestään vaikuttava (linkin takaa löytyy myös ruodittavana oleva puhe kokonaisuudessaan tekstimuodossa).

Olen Mustakallion kanssa joistain asioista samaa mieltä ja monista asioista eri mieltä. En kuitenkaan ryhdy erittelemään puheen sanavalintoja kohta kohdalta, sillä näkemyseroissa ainakin osin kyse lienee puhtaasti makuasioista, eli siitä, mitä kukin nyt sattuu pitämään vaikuttavana.

Sen sijaan mielenkiintoisempaa on pohtia, mitä ”reppupuhe” ja sen saamat kehut ehkä kertovat suomalaisesta puhekulttuurista ja sen heikkouksista yleisemmin. Siksi siihen kannattaa mielestäni palata vielä näin jälkikäteenkin.

Hetkessä on mukava viivähtää

Koska palautteen antaminen on monestakin syystä hyvä aloittaa kehuilla, niin aloitetaan niillä.

Reppupuheessa taiten käytetyt kohtaukselliset, jopa elokuvalliset tuokiokuvaukset vuosikymmenten varrelta rakensivat varsin konkreettisella ja johdonmukaisella tavalla polkua kohti puheenpitohetkeä ja sitä seurannutta puheenjohtajavalintaa.

Samalla kerrottiin suoraan ja epäsuoraan, että Kaikkosen valinta on oikea, luonnollinen ja kaikin puolin jopa vääjäämätön askel pitkässä tapahtumien ketjussa, jossa yhdistyivät hänen henkilökohtainen tarinansa, puolueen tarina ja ylisukupolvinen keskustalaisuus hänen isänsä kautta.

Tämänkaltainen fiilistely on maltilla ja taiten käytettynä mainio keino kertoa puhujan kokemus- ja ajatusmaailmasta vaikuttavalla ja mieleenpainuvalla tavalla ja Kaikkonen käytti niitä suomalaisittain hyvin.

Tuokiokuvat itsessään eivät kuitenkaan ole oikotie onneen tai aidosti merkitykselliseen puheeseen.

Tarinan syvyys syntyy merkityksistä

Antti Mustakallio tekee omassa analyysissaan melko rohkean – mielestäni liian rohkean – rinnastuksen verratessaan Kaikkosen reppupuheen ja pari vuotta sitten laajasti kehuttua sdp:n puoluesihteeriksi valitun Anton Rönnholmin ehdokaspuheen SDP:n tehokeinoja Michelle Obaman vastaaviin.

Obaman puheesta usein esiin nostetut avainvirkkeet kuuluvat näin: “Today I wake up every morning in a house that was built by slaves. And I watch my daughters, two beautiful, intelligent, black young women playing with their dogs on the White House lawn.”

Mielestäni Obaman sanoillaan maalaama kuva, kuka ikinä sen olikaan kirjoittanut, edusti syvyydessään sellaista ilmaisuvoimaa, että omissa puheissaan mm. isän Peugeotia ja lapsuuden mehumukia muistelevat suomalaisvastineet eivät oikein ansaitse tulla mainituksi samassa yhteydessä.

Mainitaan ja verrataan nyt silti, koska vertailu paljastaa jotain oleellista.

Michelle Obaman esimerkki onnistuu mielestäni kahdella virkkeellä yhdistämään koskettavan tuokiokuvauksen vuosisataiseen historiaan ja tekemään henkilökohtaisesta yleistä (ja toisin päin) sekä merkityksellistämään itsensä, perheensä ja valkoisen talon niin, että kuulija näkee nämä kaikki toisin kuin hetkeä aiemmin.

Suomalaiset puheet tyytyvät kovin vähään pyöriessään oman navan sekä henkilökohtaisten ja lähimmän viiteryhmän muistojen ympärillä.

Suomalaispuheet näyttävät ja kuulostavat lähinnä selviytymiseltä puhetilanteesta ja pyrkimyksiltä olla tuottamatta pettymystä.

Samalla niissä jää käyttämättä mahdollisuus katsoa eteenpäin ja haastaa myös kuulijoita tekemään niin.

Ennen kaikkea suomalaisissa yhteisunnallisissa puheissa jää usein käyttämättä tilaisuus rakentaa sanoilla jotain uutta. Tällaiset puheenvuorot saavat politiikan helposti näyttämään itseensä käpertyneeltä sisäpiirin jutulta.

Toki nämä Suomi-esimerkit ovat nimenomaan puheita, joissa kohderyhmä on ”omat” eli puolueaktiivit.

(Toki on niinkin, että asuminen valkoisessa talossa saattaa avata hieman laajemman tarinallisten mahdollisuuksien horisontin kuin vaalityön tekeminen pakkasessa jossain Uudenmaan laitamilla tai osallistuminen lapsena puolueen paikallisyhdistyksen kokoukseen.)

Jos kaikki tajuu, se on iskelmää

Räppäri Paperi-T toteaa kappaleessaan Jay Z mielestäni osuvasti näin:

”Rima on niin korkeel et sen ali voi vaan kävellä
Jos kaikki tajuu se on iskelmää
Sä et tajuu sua itsekään”

Antti Kaikkosen reppupuhe jos joku oli iskelmää: siinä pelattiin varman päälle, nostalgisoitiin tuttujen ja turvallisten asioiden parissa ja varottiin visusti viemästä kuulijoita vähäisimmässäkään määrin epämukavuusalueelleen.

Jos puhe olisi biisi, tyylilajinsa puolesta sitä todennäköisesti soitettaisiin jollain iskelmään keskittyvällä radiokanavalla.

Tämä on näkökulmasta riippuen joko kehu tai moite. Monet kaupalliset radiot tavoittavat kai tavattoman paljon ihmisiä. Uuteen ja kiinnostavaan musiikkiin niillä kuitenkaan harvoin törmää.

Ja uusia ja kiinnostavia puheita ja puhujia jos jotain Suomi-politiikka juuri nyt kaipaisi enemmän kuin koskaan. Muuten se uhkaa menettää tulevaisuutensa kannalta tärkeimmän kohderyhmänsä, eli avarakatseiset, kansainväliset ja uteliaat nuoremmat sukupolvet.

He löytävät maailman tarjonnasta helposti myös kiinnostavampaa ajanvietettä, jos politiikan puheenparressa fiilistellään loputtomasti pellonviertä, syviä juuria ja isän pösöä vuosituhansien vaihtumisesta huolimatta.

Tämä on tärkeää, sillä sanat luovat maailmaa, sanoilla tehdään politiikkaa ja politiikka pitkälti määrittelee, mikä on mahdollista ja miten yhteiskuntamme kehittyy.

Jos poliittisessa puheessa ei uskalleta edes varovaisesti avata mahdollisuuksien ikkunoita ja katsoa ulos maailmaan, niin miksi kenenkään meistä yleisön edustajista pitäisi tehdä niin?

Tarinavalimo on poliittisesti, ajatuksellisesti ja tarinallisesti riippumaton uuden ajan viestintätoimisto. Jos sinulla on valmisteilla puhe tärkeään tilaisuuteen tai edessäsi on vaikka tärkeät liikeneuvottelut, ja kaipaat apua asiasi esittämiseen tai yrityksesi esittelemiseen kiinnostavasti, vakuuttavasti ja tarinallisesti, autamme mielellämme. Lisätietoa Tarinavalimon palveluista löydät täältä.

Jukka Vahti

Jukka on Tarinavalimon sivutoiminen "vanhempi neuvonantaja", joka tuntee viestinnän ja journalismin kentän sekä jaksaa hämmästyä yhä uudestaan yhteiskunnan ja maailman nopeasta muutoksesta.

info@tarinavalimo.fi

Tarinavalimo, Y-tunnus 2947048-7